BP-hanke järjesti maanantaina 21.11.2011 lähiopetustilaisuuden, jossa pohdíttiin sosiaalisen median hyödyntämistä hanketoiminnassa. Kouluttajana tilaisuudessa toimi viestintäkonsultti, yrittäjä, KTM Oskari Uotinen Inflow Oy:stä. Päivään osallistui kahdeksan aktiivista hanketoimijaa, jotka edustivat eri hankkeita, hankkeita hallinnoivia emo-organisaatioita tai rahoittajatahoja.
Koulutuksessa käytiin läpi sosiaalisen median eri välineitä (wikit, blogit, Facebook, LinkedIn, Twitter, YouTube jne.) ja niiden sopivuutta erityisesti hankeorganisaatioiden sisäiseen ja/tai ulkoiseen viestintään. BP-hankehan on ollut jo kauan mukana sosiaalisen median eri kanavissa, mutta niiden hyödyntäminen on toistaiseksi ollut varsin vähäistä, osin henkilövaihdoksistakin johtuen. Tai ehkä syynä on ollut myös se, että hankkeella on Uotista siteeraten "ollut niin kiire juosta polkupyörän rinnalla, ettei ole ehtinyt hypätä kyytiin"?
Uotisen mukaan tärkeitä ovat "yhteiset sosiaaliset objektit" eli organisaatioiden / hankkeiden ja yksilöiden henkilökohtaisten tavoitteiden yhteensopivuus (samansuuntaisuus). BP-hankkeen tavoitteitahan ovat hyvien käytäntöjen etsiminen ja levittäminen sekä verkostojen ja kumppanuuksien luominen Itämeren alueella erityisesti hyvinointi-, energia- ja ympäristöteknologian aloilla. Hankkeessa tähän pyritään mm. lähi- ja etäopetuksen, workshopien, seminaarien ja tutustumismatkojen avulla. Kuka kokee em. tavoitteet itselleen läheisiksi?
Sosiaalinen media kuten muutkin verkostot voidaan Uotisen mukaan nähdä ennen kaikkea voimavarana, jolta "saa enemmän kuin antaa, vaikka antaakin enemmän kuin ottaa". BP-hankkeessakin tullaan jatkossa panostamaan aiempaa enemmän sosiaalisessa tapahtumaan verkostoitumiseen, mutta missä välineessä, se riippuu hankkeen osallistujien ja Suuren Yleisön somenkäyttötottumuksista. Missä Sinä haluaisit lukea ja keskustella hanketyön hyvistä käytännöistä, täällä blogissa, Facebookissa vai LinkedInissä? Vai ehkä hieroa hankeaihioita suljetussa Moodlessa? Tai ehkä tahtoisit twiitata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti